Noonnii, Animecon X ois nähty sitte c: jospa aiheesta hieman kirjottelisin :33 Elikkä siis, lähdin kotoo jo tiistaina menin siinä sitten mummille Lapinlahdelle käymää pienellä visiitillä. Mummin kirppariltakin löyty jo vaatetta :3 Ostin siis neuleliivin ja kauluspaidan c: sen jälkeen pääsin mummin kyydillä Kuopioon perjantaina. Olin Kuopiossa siinä aamu kymmenen aikaan, ja näin siinä "isosisko" Minnaa, joka piti mulle seuraa siihen asti että Suwi tuli sitte siinä oliskohan ollu jossai kolmen neljän aikoihin. Siitä jatkettiin sitte pyörimällä Kuopion keskustassa. Kohta siinä sitte huomattiin et kello lähestyi seittämää ja lattiamajotus aukeaa. Lähettiin sitte käppäilemää rauttikselta kohti majotus paikkaa ja eksyttiinki siinä vähäsen. Löydettii kuitenki onneks lopulta perille. Loppu ilta menikin nauraessa ja cosseja valmiiksi laittaessa. c: Lauantai aamulla herättiin siinä 8 aikoihin, en ollu nukkunu kunnolla, mut ei voinu mitää, joten alettiin laittaa itteemme valmiiksi c: Siinä se lauantai sitte meniki conin ja iltabileiden parissa. Sunnuntai aamulla herättiin taas siinä 8 aikoihin ja alettiin pakkaamaan ja laittamaan itteemme valmiiks. Meinas siinä hermot mennä ko oli liikaa tavaraa mukana ja ei meinannu mahtua tavarat laukkuun. Selvittiin siinä kuitenki coni paikalle ja heti oli joku ottamassa kuvaa :'DD Sunnuntaina siinä conin jälkeen kävin saattamassa Suwin bussille ja jatkoin ite matkaa taas "isosiskon" seuraan, jonka luona viivyin vielä yhden yön. Tuli siinä sitte rastat laitettua ja chillailtua, ennenko lähdin takasin Pohjaanmaata kohti. Hyvä reissu oli ja ens vuonna uudestaan! <3 Nyt tähä loppuu sitte niitä kuvia, joita ei viel hirveesti oo, mut postailen sitten lisää. Ja viel semmoi lisäys et nyt en jaksa alkaa kääntämään englanniksi, eli tällä kertaa tulee vaan suomeksi, gomen.
Sunnuntain cossi: Punkstuck!Vriska. (Musta ei vissiin otettu yksittäis kuvia, joten rakkaani kuvassa mukana Punkstuck!Kanaya cossissaan) Credut kuvaajalle!
Ja Tavros cossista kuvaa. Eli tein sitte noi robojalat. tosin et legginssit oli vähän huono valinta koska ne repes haaroista. Siksi shortsit.
Ja tässä viel rastoista tommosta hämärää kuvaa. Laitan parempaa kunhan kerkeen/jaksan ottaa :33
-Miro kiittää ja kuittaa-
-Miro kiittää ja kuittaa-